Jos koti jää tänä vuonna siivoamatta niin blogi ei ainakaan jäänyt. =)
I was cleaning my blog for Christmas. =)

En tiedä muista kuin itsestäni sen että hieman oli hakusessa mitä hahtuvalanka oikein on. Toisessa paikassa sitä myytin tällä nimellä ja ulkonäkö kuin kuvassa ja toisessa paikassa se tarkoitti noin 4cm leveää kaistaletta villaa kerässä. No omani tilasin sitten Pirtin Kehräämöstä, ja näin ihanaa se on. 289tex -4 väri 722 oranssista keltaiseen.
Kyllä oli kotikaupunki taas muuttunut viime näkemältä. Supermarketit vaan laajenevat ja vanha Rauma jää katosten alle piiloon. Tuli sitten käytyä vähän ostoksillakin samalla. Yläkuvan metalliläpyskää ajattelin koristella helmin ja kiinnittää taakse rintaneulan ja näin saan Kitten Mohairista, petrooli 300g. tulevaan neuleeseen koristeen. Läpyskä on ostettu Krympkraatarin Buadist, Kuninkaankatu 3. Langat taas Kajavasta. Siellä myydään jotain ihan muuta kuin Novitaa. ;) Olen minäkin jo alkanut kyllästyä ainaiseen Novitan lankojen neulomiseen. Tai olen ennen harrastanut muitakin lankoja, mutta en pitkään pikään aikaan..