25. tammikuuta 2015

Cubist sukat


Ihastuin tähän kuvioon, nurjan ja oikean silmukan leikittelystä, kun Ravelrystä ohjeita etsin. Oli siellä paljon muitakin ohjeita, mutta tämä Cookie A:n ohje on ilmainen.
Liukuvärjätyssä langassa ei kuvio ehkä tule niin hyvin esiin kuin yksivärisessä olisi tullut. Tästä Hjertegarnin Kunstgarn -langasta oli kuitenkin miellyttävä neuloa, tosin välillä lanka meni niin ohueksi että pelkäsin sen katkeavan. Lanka on hieman pörhöistä, mutta ihanan pehmeää. Kiinnostaa miten tämä lanka kuluu käytössä.
Pitkästä aikaa kolmosen puikoilla ja ohutta lankaa neuloin. Aloitus kummassakin sukassa tökki pahasti, kun pelkäsin että silmukat putoavat puikoilta. Hitaampaa näitä oli neuloa kuin jostain seiska veikasta olisi ollut. Toivottavasti vaiva oli kuitenkin kaiken sen arvoista tai olikin! Onhan nämä nyt kauniit ja ihanan sinivihreät. Lankaa näihin 100gramman kerästä meni 77g.  




Voi ihanuus tätä vuodenaikaa ja valopuutosta. :)

22. tammikuuta 2015

Kasvissosekeitosta leiväksi

 Tein ruuaksi kasvissosekeittoa. Siitä tuli jännän makuista. Ei pahaa, mutta ei mitenkään erityisen kohahduttavaakaan. Se vaan oli kasvissosekeitto valkoisilla pavuilla, kukkakaalilla, cashew pähkinöillä ja kvinoalla. Hyvin proteiinipitoinen.

 Onko houkuttelevan näköistä? Ei minustakaan.



Niin ja ruokaa ei koskaan heitetä roskiin, eihän! Vaikka olisinkin tehnyt keittoa joka maistuu taivaalliselta niin välillä sitä jää kaappiin semmoinen epämääräinen satsi. Siitä ei riitä kahdelle. Eikä viitsi yksinkään syödä, kun toiselle pitää kokata sitten muuta. Silloin teen lopusta keitosta (tai pottumuusista) tälläisia teeleipiä, rieskoja..ihan miksi haluaa kutsua.
Leipien määrä riippuu koosta. Näissä olin laiska ja tein hirveän isot kiekot pellille, nopeasti uuniin ja vielä nopeammin suuhun. :)

Teeleiviskät

Ohje pienelle määrälle kasvissosekeittoa

3 dl kasvissosekeittoa
1 muna
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (tahi vehnäjauhoa)
0,5dl gluteenittomia kaurahiutaleita
ripaus suolaa
3/4 tl leivinjauhetta

taputteluun jauhoja

Sekoita seos taikinamaiseksi. Jos tuntuu että ei ole taikinamainen lisää jauhoja.
Nosta lusikalla kökköjä pellille leivinpaperin päälle ja taputtele jauhoisin sormin ohuiksi. Rei´itä haarukalla.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 15-30 minuuttia, riippuu ihan kiekkojen koosta.

Itse tein näillä summilla:
6dl kasvissosekeittoa
3 munaa
5dl gluteenittomia jauhoja/ jyttejauhoja
1dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1tl suolaa (vaikka keitossakin sitä jo oli)

Joukkoon voi vielä heittää juustoraastetta, yrttejä yms.

 Uuniin menossa.

 Uunissa paistuneet.

Tuli erityisen makoisan näköinen rapsakka reuna. Minä menen nyt herkuttelemaan!

6. tammikuuta 2015

Koruja materiaaleja kierrättäen

Innostuin pitkästä aikaa tekemään koruja. Osa näihin käyttämistäni materiaaleista on vanhoista koruista kuten ketju, puuhelmet ja lukko. Lettit ja nauha on tehty vanhoista puuvillaisista paidoista! :)
Nauhanpäätteet ja amuletit olen ostanut vähän sieltä sun täältä.
Nämä korut ei paljon kustantaneet, mutta ovat rakkaudella tehdyt.

 Liila palmikkokoru.

Tästä paidasta riittää materiaaleja vielä vaikka mihin. Seuraavaan koruun käytin vain paidan helman. 

Pärnusta ostettu pöllöriipus maksoi vain 25senttiä.
Made with love -riipus on ihan koto suomesta.

Ihana! :)