28. joulukuuta 2008

1+1=1?

Pantakorut/avaimenperät

Joulu tuli ja meni. Tein itse jopa kolme lahjaa tai neljä kun yhdet villasukat oli jo valmiina kahden vuoden takaisesta sukka rupeamasta =)

Eräät koirat saivat nuo pantakoristeet ja eräs esikoululainen sai jo kauan toivomansa balleristi -tossut.
Minä ja kuvien ottaminen ei vain kuulu yhteen jos sattumoisin on vielä kiire; laitoin tossuja pakettiin ja rusettia vääntäessä muistin että kuva oli ottamatta. =(
No onhan nuita tossuja nähty.

Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuoneen seinä sai myös kiiltävän valkoisen laattapinnan, voiko seinään ihastua?! Taloa on tehty, mutta ei ihan täksi jouluksi päästy sisään muuttamaan. Onneksi joulu on myös ensi vuonna!

Yhteenvetona koko vuodesta otsikko sopii tismalleen: yritetty on ja jotain valmiiksi on saatu, mutta ei sitten ihan kuitenkaan... ;D

12. joulukuuta 2008

12.12.

Laitetaanpa näin lähellä joulua pikkaisen sisustusvinkkejä eteenpäin. Löysin Suomelan sivuilta ihan hauskoja vinkkejä modifioida omat maljakot ja ruukut joulukuntoon ilman että tarvitsee ostaa uusia! Itseäni varsinkin kutkutti ajatus tuosta tekoturkiksella päällystetystä ja silkkinauhoin koristellusta maljakosta siten että mitäs sille voisi tehdä ihan tavallisella säkkikankaalla ja punaisella kangasnauhalla...? =)

http://www.suomela.fi/tee-itse-joulutahti-kauniisti-esille2.aspx

Jos joku on löytänyt muita hienoja vinkkejä, muistakaa liittää ne kommenttilootaan =D

27. marraskuuta 2008

Huopa unelmia

Tulipa taannoin ostettua Novita huovutettavia villakiekkoja iloisissa väreissä ja äiti ystävällisesti toi myös merinovillaa Tampereen messuilta, joihin en itse valitettavasti päässyt sattuneista pikkujouluista johtuen. Kiva hei kuunnella sitä kun toinen kertoo mitä kaikkea ihanaa siellä oli, Pah! ;) Jaa, että mitäs näistä tehdään? Noh ajatus on sellaisesta seinä-taulu-hommelista. Aloitan sitten ensi vuoden puolella sitä kun ensin opiskelen itseni guruksi.

Tilasin myös Tyyli ja Koti kerhosta kaksi kirjaa ku halavalla sai (HA!), kun meillä on tuommoisia vanhoja huonekaluja joita joskus tarvitsisi kunnostaa niin hankin Mummolan mööpelit, ja se oli ainoa suomalaisten tekemä kirja.
Pitkään olen myös halunnut Cat Wein: Material worldin ja nyt tuli sekin sitten heräteostoksena.

24. marraskuuta 2008

Kuukausi Jouluun! XD

Punaiset tossut.

Uuuu, mitkä tossut! =) Tein nämä myös ilun ohjeella kuten aiemmatkin balleristit, tän vuoden puolella helmikuussa. Joulun punaisesta Tovesta. Äiti halusi metalliperhoset ja -kukkia koristeiksi.

Viiru jo odottaa, että pääsee repimään kuusen koristeita.

17. marraskuuta 2008

Suklaatiikerit

Leivoin muffinsseja pitkästä aikaa, Ullan ohjeella. Hyviä tuli tosin omissa ei valkosuklaa maistunut oikein millekkään, parempaa tuo suklaa ihan paloina suussa on =D