1. helmikuuta 2013

Kaikenlaista

Mistäs sitä alottaisi. Kaikenlaista olen tehnyt ja puuhannut ja bloggaaminen on ihan kokonaan jäänyt paitsioon. Mietin, että kirjoitanko kaiken yhteen postaukseen vai jokaiselle oma. Jospas mennään aihealuettain? Huomenna saat tulla uudestaan, sillä aion aikatauluttaa postaukseni. Siitä tulikin mieleen, että yksi onkin vielä kuvaamatta! :D No, ehkä sitten maanantaina näet sen. Aloitetaanpa sitten.

Tein sellaisen puolilupauksen uuden vuoden aattona, että kokeilen rohkeammin uusia asioita. Yleensä sorrun sanomaan itselleni  `ei se kuitenkaan onnistu, ihan turha´. Välillä on materiaalitkin jo hankittuna..sekin on melkoista rahan tuhlausta tai voisi olla. Käytän ne sitten yleensä johonkin muuhun, kuin siihen mihin on alunperin pitänyt.
 Osaa en ehtinyt edes kuvaamaan innostuksissani esim. karjalanpiirakoita leivoin. Niistä haaveillut iät ja ajat. Sitten eräänä sunnuntaina sais kauhean inspiraation ja aloin leipomaan. En lannistunut ekasta kerrasta vaikka piirakkani eivät näyttäneet kaupasta ostetuilta ja maku olisi kaivannut lisää suolaa.
 Tein myös itse mantelimassaa; kuorituista manteleista, sokerista ja munan valkuaisesta. Neloselta tulee ruotsalainen leivonta -ohjelma Leila leipoo. Siinä Leila opasti että "ensin näyttää siltä että mitään ei tapahdu, mutta sitten mantelit alkavat lämmetä ja niistä muodostuu taikinaa". Ohjelmassa ei kerrottu kuinka paljon aikaa se tosiaan vie. Minä surrutin konetta puoli tuntia ja kyllästyin, heitin joukkoon munanvalkuaista ja kas! taikinaa. Uuniin mantelimassani oli jokatapauksessa menossa. Lopussa kuva siitä mihin mantelimassani päätyi.

Olen kauan halunnut koittaa tehdä Hummusta, mutta kauheasti on jänskättänyt. Ajatellut, jos en pidäkkään siitä..sitten joudun heittämään ruokaa roskiin.


Eilen mieleni rohkaisin ja tehosekoitin vähän yski, mutta kyllä levitettä aikaan sai ja voi kun on hyvää! Löysin netistä vinkkejä ja muokkailin ohjetta vähän omaan makuuni soveltuvaksi. Tällaista siitä sitten tuli.

Avokado-hummus

1 tölkki kikherneitä
1 dl tuoreita yrttejä basilika, timjami vähemmän
1 valkosipulinkynsi
1 avokado
3 rkl extra virgin oliiviöljy
0,5 dl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria


Valuta ja huuhtele kikherneet. Kuutioi avokado. Kuori valkosipuli. Lisää kaikki muut aineet paitsi öljy tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää sitruunanmehua jos kone pistää hanttiin. Lisää lopuksi oliiviöljy ja sekoita hetki. Korvaa helposti perus suomalaisen leivän täytteet eli margariinin, juuston ja kinkun. 


Namileipä


uuniin menossa

Mantelimassa päätyi siis näihin voitaikinaleivoksiin. Idea näihin myöskin Leila leipoo -ohjelmasta.

5 levyä voitaikinaa
mantelimassaa
3 luomu päärynää
muna
mantelirouhetta

Käytin valmiita suorakulmioita jotka puolitin. Taikinan keskelle painetaan lasilla rinkula jottei keskiosa nouse reunojen mukana ylös. Reunat voidellaan munalla ja ympyrän keskelle sipaistaan mantelimassaa noin ruokalusikallinen. Päälle siivutetaan päärynä tai nektariinia. Päälle ripotellaan mantelilastuja tai rouhetta ja sitten nämä ihanuudet uuniin 175astetta 15-30minuuttia. Suosittelen kyllä. Päärynä sopi oikein hyvin näihin ja oikein karamellisoitui ihanasti. Teen varmasti uudelleen.

Mitä uutta sinä tänään kokeilit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin vierailustasi. Kiitos :)