27. helmikuuta 2013

Sisustamista ja tuunailua


Löysin aivan ihanan kuosin. Sitähän oli sitten ihan pakko saada, maksoi mitä maksoi. Vaaleaa, mutta silti täynnä väriä.


Sisustusliikkeessä ne oli ovelasti sijoitettu pöydälle. Kai sitten minäkin.. ;)


Eihän pölyt näy? ;)

Pitäisikö verhot jo vaihtaa? Samat olleet muutosta asti, mutta jotenkin tässä kuvassa ne näyttävät ihan hyviltä.


Kissakin pääsi pyrähtämään ulkona.

~


Ennen joulua jo tuunasin tämän isäni tekemän lääkekaapin, jotenkin se postaus on vain jäänyt kun mietin siihen vielä jotain mainintaa tai logoa. Taidan miettiä sitä toiset 7 vuotta. ;)


Paras paikka maalaamiseen on pesuhuone, eikö?? ;) Käytin vaniljan sävyistä Bloomin kookosvahaa ja superlonsivellintä. Kookosvaha on egologista ja antaa kauniin himmeän läpikuultavan pinnan, löytyy monissa luonnollisissa sävyissä. Sen verran vielä ohjeistusta, että käyttäisin kuten mitä tahansa vahaa eli vähemmän on enemmän, jos vahingossa joudutkin vastaamaan puhelimeen etkä ehdi levittämään täplää jonka juuri puulle pudotit niin se hyvin nopeasti imeytyy puun sisään ja siihen se täplä jää. Kannattaa harjoittelu aloittaa vaikka huonekalun takaosasta. Vahaa siveltimeen vain vähän ja ohuelti levitetään puun syiden mukaisesti niin tulee kaunis pinta.
Käsittelin pinnan kaksi kertaa, mutta en välihionut vaikka purkki niin suosittelikin.


4 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia, hyvältä näyttää!

    Meilläkin on varmaan muutosta ollut samat verhot keittiössä, mutta kun niistä tykkää eikä ole uusia idiksiä. Ihan hyvä niin!

    VastaaPoista
  2. Tosi kivat on noi verhot :)

    VastaaPoista

Jätäthän viestin vierailustasi. Kiitos :)