1. marraskuuta 2012

Kurpitsapiirakka



Olen ikuisuuteen asti etsinyt jotain todella hyvää kurpitsapiirakka ohjetta. Monena vuonna olen kuitenkin kurpitsani vain pakastanut kuutioina ja käyttänyt ruuan laittoon. Hyvää se on keitoissa ja ihan muiden vihanneksien kera pellillä oliiviöljyllä ja suolalla maustettuna. No se Pinterest antoi tällä kertaa taas idean poikasen: tehdä tätä piirakkaa monille tuttua porkkanakakun ohjetta mukaillen. Ohjeessa ei ole rasvaa, vain vuoan voiteluun on käytetty öljyä.


Ensiksikin tarvitset sen talvikurpitsan. Minun oli suurinpiirtein jalkapallon kokoinen ja siitä tuli sosetta noin litra. Halkaise kurpitsa (hankalaa, tarvitset kärsivällisyyttä ja laastaria, jos et ollut kärsivällinen). Poista siemenet lusikalla kaapimalla ja kaikki kuidut. Ota pelti ja leivinpaperia ja käännä kurpitsa leikkauspinta alaspäin pellille. Paista uunissa 200 asteessa 60-70 minuuttia, kunnes haarukka uppoaa helposti sisään (kuin perunan kypsyyttä mittaisi). Anna jäähtyä.
Kun kurpitsa tuntuu vielä kädelle lämpöiseltä voit alkaa kaapia sisusta kippaan jossa soseutat sen sauvasekoittimella.
Osan laitoin tälläisenaan minigrip -pusseihin ja sen 5 dl mitä piiraakkaan tarvitsin, siivilöin eli laitoin yöksi valumaan (siivilään+suodatinpaperia) jääkaappiin. Nestettä soseesta irtosi reilu kupillinen, että ihan turhaa se ei ollut.

Kurpitsapiirakka
(12-15 palaa)

3 kpl kananmunaa
2,5dl luomusokeria
1 tl   vanilja esanssia
1 dl  Valion turkkilainen luomu jogurttia
2 dl  puoli karkeita vehnäjauhoja
3 dl  speltti vehnäjauhoja
1 tl   soodaa
2 tl   leivinjauhetta
1/2tl suolaa
1 tl   kanelia
1/4tl muskottipähkinää
3/4tl inkivääriä
5 dl  kurpitsasosetta

öljyä tai voita vuoan voiteluun ( voit käyttää leivinpaperia vuoan vuoraamiseen, niin ei tarvitse rasvaa ollenkaan)

Kuorrute:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl  tomusokeria
1 tl   sitruunan mehua
mantelirouhetta

Esilämmitä uuni 180 asteeseen, käytin kiertoilmaa.

1. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja lisää vuorotellen jogurtin kanssa taikinaan. Lisää lopuksi kurpitsasose ja sekoita.
2. Voitele suorakaiteen muotoinen vuoka 30cm x 15 cm (tai 20x20 tai pyöreä piirakkavuoka). Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista uunissa keskitasolla 30-50 minuuttia, kokeille puutikulla kypsyys.
3. Anna piirakan jäähtyä vuuassaan haaleaksi.
4. Nosta piirakka pöydälle. Notkista tuorejuusto ja vatkaa joukkoon tomusokeri sekä sitruunan mehu.
5. Levitä kuorrute piirakan pintaan ja ripottele päälle mantelirouhetta.

Kurpitsa tuoksuu mausteiden kera, piirakan ollessa lämmin. Jäähtyneenä ei mausta tunnistaisi kurpitsaksi. Pidimme silti molemmat tästä kevyemmästä versiosta.
Kannattaa kokeilla, jos kotona pyörii ylimääräisiä kurpitsoja! ;)

2 kommenttia:

  1. Hm HM onpas herkullisen näköistä. Varmasti olis hyvääkin, kun vain pääsis maistamaan :=) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siun täytyy tehdä, niin pääset maistamaan. :)

      Poista

Jätäthän viestin vierailustasi. Kiitos :)