15. heinäkuuta 2015
Nopea mustikkapiirakka *G*
Hip hei! Täällä ollaan hengissä edelleen. Blogini on ollut vähän kesälomalla. Kohta puoliin saattaa päivitykset lisääntyä, mutta miksi se selvitköön myöhemmin. Tässä tulevaa mustikkakautta varten nopea piirakka ohje, ilman kermaviilihässäkkää ja psylliumia.
Piirakan pohjasta tulee vähän sitkeä ja "kinuskin makuinen". Vähän niinkuin karkkia ja aina pitää ottaa toinen pala. Toivottavasti kokeilet ja sinäkin tykästyt tähän niinkuin me olemme!
Pohja:
150g sulaa voita/margariinia
1dl sokeria
1 muna
3,5dl gluteenitonta jauhoa esim. Semper fin mix/ Provenan kaurajauho
1tl leivinjauhetta.
Sekoita kaikki yhteen tasaiseksi massaksi ja taputtele jauhoisin sormin piirakkavuuan pohjalle ja reunoille.
Päälle:
n. 5dl mustikoita, jäisiä tai tuoreita ((jos piirakka vuoka 24cm.) Pohjan taikina riitti myös 30cm:n vuokaan. Käytä siihen enemmän mustikoita ja perunajauhoja)
3-4tl perunajauhoja
0,5dl-1dl sokeria.
Sekoita mustikat ja perunajauhot ja kaada pohjan päälle. Ripottele päälle sokeria. Paista 200asteessa n. 30-40min.
Lisäksi sopii hyvin kaura-/vaniljajäätelö. Enjoy! :)
13. huhtikuuta 2015
Gluteeniton pizzapannari
Tein huomisen ruuan jo tänään, mutta pannarin tuoksut oli niin huumaavat että pakkohan sitä oli jo maistaa! :D Alkuperäisen ohjeen sain äidiltä, mutta muuntelin ohjetta vähän omaan makuun sopivaksi.
Pizzapannari
6dl maitoa
2munaa
1/2tl suolaa
3dl tummia jyttejauhoja
Vatkaa maito ja munat. Lisää suola ja jauhot koko ajan vatkaten.
400g sika-nauta jauhelihaa
1-2 sipulia kuutioina
1tl suolaa
mustapippuria maun mukaan
oreganoa
öljyä paistamiseen
2dl itse tehtyä tuoretomaatti murskaa (jonka löysin pakkasesta tai purkki tomaattipyreetä)
1prk ananaspaloja, valutettuna
n. 200g juustoraastetta
oreganoa
Lämmitä uuni 225 asteeseen.
Paista jauheliha ja sipulit. Mausta. Lisää joukkoon tomaattimurska ja ananaspalat.
Kaada pannaritaikina leivinpaperoidulle uuninpellille. Laita pohja uuniin n. 10 minuutiksi. Ota pois ja kaada jauhelihatäyte päälle ja lopuksi juustoraaste sekä oreganoa maun mukaan. Paista uunissa vielä 15 minuuttia. Valmista!
29. maaliskuuta 2015
Tee-se-itse lahja: Korutaulu
Askartelin lahjaksi korutaulun. Riippuville korviksille olen ennenkin tehnyt TÄÄLLÄ, mutta halusin tähän seinälle ripustettavaan myös koukut kaula- ja rannekoruille. Tämä lahja meni 8-vuotiaalle neitokaiselle.
Sivuun liimasin myös pyykkipojan, jos siihen löytyisi joku kangasnauha riipus.
Koukuille porattiin alkuun pieni reikä, niin ne oli helppo kiertää paikoilleen.
Taulu on helppo tehdä. Tarvitset vain kehykset, kanaverkkoa, kankaan, pahvin tai paperin palan, liimaa,
kattokoukkuja ja mahdollisesti muita koristuksia.
Nyt mietin mitä niillä kaikilla kehyksien laseilla teen?
20. helmikuuta 2015
Sateenkaarisukat
Tästä lähdettiin tammikuussa liikkeelle. Nyt sukat ovatkin jo olleet valmiina viikon. Nämä voisi olla kannanotto -sukat, niin en ajatellut, mutta voisin ajatella..
Kerran bongasin eräästä blogista tunikan jonka etutaskuun oli ommeltu neliöraitoja. Tallensin sen aivojeni idealaatikkoon ja sieltä sen sitten löysin!
Neliöt tuntuivat kokeilun jälkeen liian raskaalta teräosassa joten vaihdoin pystysilmukoihin. Kaikkia värejä ei kärkeen mahtunut. Kummilapsi saa näistä lämpimät sukat itselleen jos vielä pakkasia tänä vuonna saadaan. Ensi vuonna ne taitavat olla jo liian pienet. :)
Ohje: Oma, 48silmukan aloitus oli ihan oikea kirjoneuleeseen. Nämä sukat ovat kokoa 34.
Lanka: 7 veikan jämiä ja Viking Vilma harmaata
Puikot: nro 3
2. helmikuuta 2015
Päivänsäde ja sateenkaari
Otsikko jossa ei taida olla paljon järkeä? Kuitenkin kevät on tulossa vaikka taivaalta nyt lunta tupruttelee. Esikot ainakin inspiroivat värikkyydellään. Minulla oli ihan vapaata tänään niin kokeilin taas kaikenlaisia juttuja. Osan ehdin jo toki purkaa; siksi siis tuo sana kokeilin. :D
Helmikorvikset, keksin ihan itse miten saisin ne nätisti pakettiin esille ilman että pyörivät erillään.
Toki piti taas yksi kierrätetty rannekoru väsätä. :) Huomatkaa valkoiset langanpätkät ja nukkanypyt..
Sama toisinpäin. Jos ette tuosta ekasta kuvasta ymmärtänee. ;)
Sateenkaari sukkaan, ehkäpä. Jämänöttösiä nuo värit. Harmaa on Vikingin Vilmaa, nyt testaan Norjalaisen laadun. Vertaan siis seiska veikkaan ja tämä on ainakin todella pehmeää lankaa neuloa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













