25. helmikuuta 2007

Hamstraaja

Eikö tästä kasasta ihan tekisi mieli ottaa jotain käteen ja alkaa vääntämään lankaa kiemuroiksi? Ostan rautalankoja ja ajattelen että kyllä niitä joskus tarvitsen. On punaista, ruskeaa, pinkkiä, sinistä, kultaa ja hopeaa.. Kukkalankaa, orvokkilankaa, todella vahvaa ja ohuen ohutta hilavitkutinta. :)

Tässä aarteita kuivakukka -sidontaa varten. Tämä homma on vuoden ollut jäähyllä. En ns. ole saanut inspistä. Kuivattuja cilipippureita, simpukoita, Engelsmannin kuusen käpyjä ja itse maalattu ruukku joka on kuvassa vain rekvisiittana.

Kuivattuina ostettuja ruusuja. Purkissa on mahonian piikikäs reunaisia lehtiä, joita olen yrittänyt säästellä. Pussissa itse uunissa kuivattuja appelsiinin ja limen viipaleita.



Ohje: Viipaloi hedelmät puolensentin-sentin paksuisiksi. Kasta sitruunamehuun (estää tummumisen) ja paista 50asteisessa uunissa kunnes alkavat näyttää kuivilta. Jäähdytä ja ruiskuta päälle kukkasidontaan tarkoitettua mattalakkaa purkin ohjeen mukaan.
Säilyvät lakan ansiosta 2-5vuotta.
Kaikki sitrushedelmät sekä omena sopivat tähän tarkoitukseen.

2 kommenttia:

  1. Moi!
    Kokeilin kuivata sitruunoja ja limejä, mutta taisin leikata liian paksuja viipaleita.. Miten pitkään paistat niitä? Saako millään tavalla limen väriä säilytettyä? minulla ainakin tummuin aika paljon.

    VastaaPoista
  2. Kuvassa näkyy ainakin pilkahdukselta limen kantapaloja, aika tummiksihan nuo menevät. Vaikea se paksuus on määritellä, jos leikkaat liian ohuiksi palavat uunissa ja liian paksut viipaleet kestävät ikuisuuden kuivua voi jopa olla että eivät kuivu ollenkaan jolloin hedelmäliha jää kosteaksi ja voivat homehtua säilytyksessä.
    Viime kerrasta on aikaa, mutta muistelisin tunnin ainakin pitäneeni,kannattaa vahtia uunia ja ottaa tuon näköisinä (kuin kuvassa) pois.

    VastaaPoista

Jätäthän viestin vierailustasi. Kiitos :)